Lättähatut reilillä – aikamatka kesästä -89 kevääseen -19

Sama roaming-hinnasto kaikissa EU-maissa, online-palvelut, yhteisvaluutta, vapaa liikkuvuus, hotellivaraukset verkosta, koko musiikkikirjasto ja kamera puhelimessa, puhelin – niin – puhelin matkassa… Nykypäivän reilillä moni asia on hurjasti helpompaa kuin ennen, mutta yksi asia on toisin: junavarauksia vaaditaan enemmän.

Kolikkopuhelimista online-varauksiin

Lättähatut lähtee reilille totesi äitini hyväntahtoisesti mukaillen Mielensäpahoittaja –kirjojen päähenkilön mielenmaisemaa. Nuoriso ei ymmärräkään, mikä kaikki on ennen ollut erilaista, hankalampaa, kasaria. Matkalta lähetettiin muutama kortti, kotiin soitettiin kerran tai pari. Reilikesä -89 on ollut monella tapaa erilainen kuin kevät -19 kaikkine älylaitteineen, tietoverkkoineen ja nopeine yhteyksineen. Siltakin on ehtinyt rakentua Ruotsin ja Tanskan välille.

Mutta jokin on sentään nykypäivänä haastavampaa kuin ennen! Vanhoina hyvinä aikoina (näin olen kuullut) ei reililipulla joutunut useinkaan tekemään varauksia. Sen kuin hyppäsi junaan ja katsoi, minne se vei. Nyt monet nopeamman yhteyden junat vaativat reilaajaltakin varauksen, ja tietyissä junissa paikkoja ei Interrail-lipulla matkustavalle myydä kiintiötä enempää, vaikka vapaata tilaa löytyisi.

Meidän reissullamme varaus vaaditaan ainakin välille Tukholma-Kööpenhamina. Jokin kiertoreitti löytyisi, mutta seitsemän euron lisämaksusta hyppäämme mieluusti nopeaan junaan. Kolmessakymmenessä vuodessa matka-aikakin on tipahtanut kolme tuntia.

Vuoden -89 Interrail-opas ohjeistaa matkan suunnittelua. Matka-aika Tukholmasta Kööpenhaminaan on nipistynyt kolmisen tuntia lyhyemmäksi.

Aika on muuttanut matkan suunnittelua. Kuvankaappaus ruotsalaisen raideyhtiö SJ:n verkkosivuilta.

 

Online-varauksista toimiviin online-varauksiin

Harpataan aikamatkalla vielä vuoteen 2029, jolloin toivottavasti myös Interrail-sivuston online-varauspalvelu toimii hieman nykyhetkeä ketterämmin. Bugit pomppivat ruudulla, lataus raksuttaa ja (kärsimättömän nuorison standardeilla) pitkän taistelun jälkeen lopputulos ei säväytä. Ainakaan hyvällä:

Vuoden -89 online-varauksen toimitusaika oli 8 vuorokautta. Ei, hetkinen. Tämä kuva siis keväältä 2019! Digitalisaatio ei vielä aja ihan täyttä höyryä Interrail-sivuston palveluissa.

Selvä, olimme myöhässä. Varaus olisi pitänyt tehdä ainakin kahdeksan arkipäivää sitten, jotta postikuriiri olisi ehtinyt satuloida hevosensa ja toimittaa online-varauksen kotiovellemme. Olisin voinut keittää kahvit odotellessa, mutta enpä tiennyt että tässä näin kovasti kestää.

Ruotsalaiseen digitalisaatioon voi onneksi luottaa: Tukholma-Kööpenhamina –välin high-speed -junan varaaminen hoitui niin ikään huippunopeudella SJ-junayhtiön sivuilla. Suositus tuleville reilaajille: karttakaa Interrailin omaa varaussivustoa ja valitkaa suosiolla junayhtiön palvelu. Toimi kuin se kuuluisa junan vessa ja liput kilahtivat sähköpostiin.

Takaisin kasarille – miltä maailma mahtoi näyttää?

Suurimpia inspiraatioita omaan junainnostukseen ovat olleet vanhempieni reilausmuistot. Siksi innostuimme ennen lähtöä penkomaan äitini valokuva-albumia, reililippuja sekä oppaita. Suurta huvitusta herätti Valuutta Pika-avain, jonka algoritmi auttaa budjettimatkailijaa laskemaan Italian liirat euroina… ei kun siis Suomen markkoina!

Nykyreilaajan reppuun pakattiin maltillisesti käteistä, pankkikortti kun toimii monessa maassa ja online-varaukset voi maksaa netissä. Ennen vanhaan matkassa oli tämä:

No tämä se nopeuttaakin rahankäsittelyä. Lakana on suurempi kuin verkkopankin avainlukulista, joka sekin lienee pian kokonaan historiaa.

Reiliopas on pysynyt saman kokoisena – sisällöstä löytyi melkoisia eroavaisuuksia. Niistä lisää myöhemmin!

Reilikartta on myös muuttanut muotoaan – Saksasta haukattu palanen on esimerkiksi liittynyt takaisin. Reilipassikin kelpaa nykyisellään monessa maassa, joissa vuonna -89 ei voinut sillä matkustaa. Joitain maita ei listalla enää olekaan, kuten Jugoslavia. Moni asia on muuttunut – maailma on muuttunut.

Euroopan kartta on muovautunut uusiksi monia kertoja – vielä ihan viime vuosikymmeninäkin. Reilaaja löytää silti aina reittinsä.

Reilaajan sydän säilyy silti samanlaisena seikkailunhaluisena, intoa pursuavana, avoimena. Mukavuudet ovat tuoneet oman mausteensa matkaan ja varmasti vieneet jotain poiskin, mutta perinnettä on jatkettava. Äitini keräsi muistot kuva-albumiin, itse koostan ajatuksiani blogiin. Matka saa jatkua. Siispä nousu laivaan, ja eteenpäin!

Hei sitten!
-Anni

 

P.S. Lukusuositus niille, jotka eivät vielä tunne Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa sekä hänen mielipiteitään lättähatuista. Tutustukaa nyt hyvät ihmiset. Kyllä ei kannata jättää lukematta.