Hampurissa on useampi rautatieasema – älähän eksy reissuillasi! Tällä kertaa mekään emme, vaan matka vei Berliinistä Kööpenhaminaan, sieltä edelleen Tukholmaan ja lopulta Turkuun. Mutta mitä hyötyä on reilailla sesonkien ulkopuolella? Kuinka digitalisaation ja tietoliikenteiden ihmemaassa Saksassa toimivat yhteydet? Miksi tanskalaismajoituksen vastaanotto näyttäisi sijaitsevan baaritiskillä? Ja se suuri kysymys: voiko junalla todella ajaa laivaan? Otetaan selvää!
Pakoon internetin ihmemaasta
Berliinistä suuntaamme Hampuriin ja edelleen Kööpenhaminaan. Tiukka aikataulu ei toimi: Hampuriin pääsee tänään ainoastaan myöhästyneillä junilla. Ainoa asia, joka tässä junassa on nopeaa, on juna itse kunhan se lopulta saapuu. Sähkö virtaa niin hitaasti, ettei pistoke riitä pitämään tietokonetta hengissä. Läppäri simahtaa ja netti katkeilee – blogin kirjoittaminen on toivotonta. Saksassa muuten nettiliittymät ovat kalliita, ja silti 4G vain satunnaista herkkua myös pääratojen varrella. Digitalisaatio on Saksassa suorastaan ihmeellisellä tasolla.
Meidän onneksemme emme ehdi Hampurissa vaihtoyhteyteen, jolla oli tarkoitus lähteä Frederician kautta vaihdolla Köpikseen. ”Joudumme” Eurocity-junaan, joka puksuttaa vaihdoitta suoraan päämääräämme. Tähän junaan kuitenkin käsittääkseni tarvitsee paikkavarauksen. Lippuautomaatista en ota väsyneenä tolkkua, joten luotan kielitaitooni ja käännyn saksalaisvirkailijan puoleen. Hän vakuuttaa, ettei Eurocityyn todella tarvitse varausta kuin kesäsesongin aikaan.
No mutta! Suora juna kelpaa kyllä, ja alustavien tietojen mukaan taidamme päästä junalla laivaan. Jännittävää. Hampurissa on myös aikaa pyörähtää kaupassa ja ravintolassa paikkaamassa matkan aikana kurnimaan päässyt nälkä.
Kannattaa muuten olla tarkkana; Hampurissa monet junat eivät päätä matkaansa päärautatieasemalle, vaan jatkavat aina Hamburg-Altonaan saakka (edit: ei suinkaan Anhalter Bahnhofille kuten aiemmin kirjoitin, jälkimmäinen sijaitsee nimittäin Berliinissä). Tarkista siis, mistä jatkoyhteytesi lähtee äläkä leiriydy junaan kuin jatkaisit sen kyydissä maailman tappiin saakka. [Toim. huom: tämä tilanne on vain hypoteettinen. Torinon jälkeen olemme onneksemme löytäneet oikeat junat ja asemat ensi yrittämällä.]
Passit ja kassit, olkaa hyvät
Matkalla Kööpenhaminaan ykkösluokan vaunussa istuvat herrasmiehet hyppäävät penkeistään, näyttävät virkamerkkinsä ja kyselevät passiemme sekä lippujemme perään. Kauanko olette olleet matkalla? Onko jotain tullattavaa? Onko teillä yli 10 000 euroa käteistä rahaa mukana? Voi hyvä ystävä, kunpa olisikin, mutta olemme vain opiskelijoita.
Tullattavaa ei ole, reppua availevat hieman mutta taidamme näyttää rehellisiltä reissaajilta. Tarkastus on varsin kevyt, ja sedät siirtyvät seuraavaan vaunuun. Jälkikäteen kirjoittaessani en enää muista olimmeko ylittäneet Tanskan rajaa ennen tarkastusta – muistaakseni emme. Passeja on kyselty moneen otteeseen siellä sun täällä.
Piirtelen punaista paluumatkan janaa reaaliaikaiseen paperikarttaamme. Viiva lähentelee merenrantaa. Pian näyttäisi olevan lauttamatka edessä.

Hyvät matkustajat, junassa ei saa oleskella laivamatkan aikana
Kuulutus kolmella tanskankuuloisella kielellä kehottaa meitä poistumaan junasta. Olemme lipuneet autokannelle junan kyydissä rekkojen ohi. Kännykkäkamerat kohtaavat ja hymy vaihdetaan, kun junan ajaminen laivaan herättää kiinnostusta paitsi meissä, myös rekkakuskeissa viereisellä kaistalla.
Autokannen asemalla pieni metallikoroke tekee laiturin virkaa junan ovien kohdalla. Hetkinen, missä oikein olemme? Yläkerrassa on pienen Tallinnan-lautan kokoinen tupakkakioski, buffet-ravintola sekä panoraama-kahvila, jonka pimeästä ikkunasta tosin näkyy ainoastaan väsähtäneen reilaajan peilikuva.
Kolmen vartin lauttamatka lähenee loppuaan, ja on aika hypätä takaisin junaan. Vaunuosastossa on epätodellinen olo; vastahan olimme laivassa, vai näinkö vain unta?! Aalloilta kiskoille, juna ajaa ulos laivasta ja matka jatkuu Tanskanmaalla. Kolmisen tuntia Kööpenhaminaan.




Tehtävä Tanskassa: varo polkupyörää ja löydä hostellin vastaanotto
Pimeä tivolin siluetti taivasta vasten. Sateesta kiiltelevä asfaltti, ohitse suhahtavat polkupyörät. Pohjoismaahan saapuessaan sitä tapaa pohtimaan, missä kaikki ihmiset luuraavat? Onko meitä täällä tosiaankin näin vähän? Kontrasti Milanon ja Berliinin kaltaisiin solmukohtiin on tyrmäävä.
Budjetin rippeet riittävät mainiosti nuorisohostelliin, joka löytyy noin kilometrin kävelyn päästä Koebenhavn H –asemalta. Edellämainittu on tosiaan Kööpenhaminan päärautatieasema, vaikka se kuulostaakin enemmän joltain ruokakomerolta. Paluumatkatunnelma iskee – en halua vielä pois raiteilta.
Melua ja naurua, olut tuoksahtaa yökerhon ovesta. Merituuli tuivertaa kylmästi, mutta nuoriso viihtyy ulkona drinkkeineen. Jossain tässä sen pitäisi… hei, tämä kuppilahan on meidän majoituksemme! Ruuhkaisen baaritiskin yllä lukee ”Reception”. Luulen ensin, että baari on vain koristeltu näyttämään majapaikalta, ja reception on jokin paikan omistajan oma vitsi. Mutta ei, kirjaudumme sisään tiskillä ja saamme huonekortit.


Aamupalabuffetin voimin Tukholmaan
Kymmenen hengen makuusalissa nukuttaa yllättävän hyvin, vaikka ovi käy ja etäältä alakerrasta kantautuu riemukasta musiikkia. Downtown Hostel on siisti ja miellyttävä – täällä saa jopa pehmoiset peitot ja tyynyt lakanoineen – toisin kuin eräässä yöjunassa [mikä tosin johtui siitä, että junahenkilökunnan tietojen mukaan meitä ei ollut olemassa.]
Aamiainen tarjoillaan alakerrassa seitsemänkymmenen kruunun eli noin yhdeksän euron hintaan. Tartumme tilaisuuteen, mainostetaanhan tätä Kööpenhaminan edullisimpana aamiaisbuffettina. Smörrebrödin voimalla jaksaakin kipittää sateiseen ja tuulen riipimään Nyhavnin satamaan ihastelemaan värikkäitä, kapeita taloja sekä paatteja.





Sateessa suuntaamme takaisin ruokakomer… Koebenhavn H:lle ja sen kaukaiselle laiturille 26. Ruotsin junat lähtevät aseman kaukaisimmalta laiturilta, jonne kannattaa varata pieni hetki kävelymatkaa varten.
Heja SJ! Ruotsalaisjunassa yhteydet toimivat, ja maisematkin näyttävät jo kovin kotoisilta. T-Centralenista suuntaamme vanhaan kaupunkiin oivalliseen kasvisravintolaan. Fika lienee vielä tarpeen, joten istahdamme kanelipullakahveille ennen satamaan siirtymistä. Värtahamneniin pääsee ihan hyvin myös kävellen, vaikka Google hieman sekoileekin ehdottaen 2,5 kilometrin sijasta yli kuuden kilometrin kävelyreittiä.



Viime hetken laivavarauksesta lämmin kiitos kuuluu isälle ja Silja Linen joululahjalipuille. Laiva kuljettaa meidät koti-Suomeen, linja-auto Turusta Tampereelle. Reilipäivät on reilattu, matka päättyy. Tarinaa jää pureskeltavaksi, kerrottavaksi, kirjoitettavaksi. Blogi ei pääty tähän, reilivinkkejä, muistoja ja koostetta reitistä on vielä luvassa! Montako kilometriä tuli matkattua Rooman ja takaisin? Miltä reililippu pysäkkeineen näyttää kaiken tämän jälkeen? Se selviää lähipäivinä! Kiitos kaikille lukijoille – pysykää vielä kuulolla!
Tack och hej! Grazie mille, ciao, ciao ragazzi! Auf Wiedersehen, vi ses ja niin edelleen!
-Anni
P.S. Aloin keräillä matkaajalle hyödyllisiksi havaittuja linkkejä tänne! Mistä tehdä junavaraukset, kuinka varata majoitus vieraassa kaupungissa, mikä yhtiö liikennöi Italiassa? Joitain vinkkejä tarjolla erityisesti Euroopan halki Italiaan matkaaville tai siitä haaveileville – miksei toki muillekin. Lista päivittyy vielä.
Ihana blogi!
Jatka vielä…
TykkääTykkää
Kyllä vain, reissusta riittää kirjoitettavaa. Lisää luvassa vähitellen! 😊
TykkääTykkää
Kuvailit erinomaisesti matkatunnelmat, joita ei lentämisessä ole. Minun, vanhan konkarin oli hauska lukea matkakertomustasi. Monenkymmenen vuoden muistot verestyvät noilta omalla autolla tai päivä- ja yöjunilla kuljetuilta teiteiltä , mutta vain Firezeen/ Arezzoon asti. Harvoin olen lentänyt Tampereelle asti, mutta sielu ei ehdi mukanana, vaan saapuu parin päivän päästä jälkijunassa.
On vahinko, että suomalaiset lentävät Itämereltä Välimerelle Keski- ja Länsi-Euroopan yli.
Asun Heidelbergin lähellä, mutta nyt minullakin on ”matkalaukku Berliinissä” kuten Marlene Dietrich ja Hildegard Knef muinoin lauloivat,” Ich hab einen Koffer in Berlin”. On ikävä sinne pieniä ”karhunpentujani” katsomaan (Karhu on syntymäkaupunkini Porin samoin kuin Berliinin totem-/vaakunaeläin. Itse olen isokarhu ja pikkunallet ovat alle kouluikäisiä).
Jospa joku tie vielä veisi minut joskus Roomaan asti. Kaikki tiethän vievät kuulemma Roomaan.
Tarkoitit varmaan Hampurissa Bahnhof Hamburg- Altonaa. Anhalter Bahnhof on Berliinissä.
TykkääTykkää
Hei Katriina! Kiitos kommentistasi, hienoa kuulla, että kirjoitus herättää muistoja mieleen. Reissu olisi ollut hyvin vajaavainen, jos olisin lentänyt yöjunakokemuksen, raidekilometrien, maisemien ja kaikkien kohtaamisten ylitse kolmessa tunnissa pikakelaten. Junamatkailussa on todella tunnelmaa. Ja niin, Roomalta on vaikea välttyä – ehkäpä joskus päädyt ”väärään” junaan, joka sattumalta sinne vie.
Kiitos huomiosta, Altonaa toki tarkoitin. Korjaanpa tekstiin!
TykkääTykkää