Seuraava reissu: lautalla, bussilla, junalla ja autolla Italian Costacciaroon

Vasta on edelliseltä palattu, kun reissua Italiaan olisi taas tiedossa: vuosittainen treenileiri kesäisessä Costacciarossa ympäri maailmaa saapuvien ystävien kanssa. En kuitenkaan millään suostuisi oikaisemaan ilmojen halki – ainakaan molempiin suuntiin. Lienee uuden maata pitkin -haasteen aika. Luvassa siis matkahaaveita ja suuruudenhulluja aikataulusuunnitelmia.

Minua lykästi – sain innostavan työprojektin kesäksi. Joustoa löytyi heti alkuun, ja sain toivomani treenileirin ajankohdan vapaaksi heinäkuun lopulta. Maata pitkin pitäisi taas päästä vähintäänkin menomatka, joten ei kun reissua suunnittelemaan.

Tämänkertainen reissu on jo neljäs kerta Italian Costacciarossa – viikon verran treeniä ystävien ja lajin huippujen kanssa, italialaista ruokaa ja internet-paastoa. Vuoden ehdottomia kohokohtia!

Bussilla vaiko eikö bussilla? Siinä vasta pulma

Kesän reissut myydään nyt opiskelijaystävälliseen alehintaan. Tykästyin reililipun helppouteen, joten taidan tukeutua samaan ratkaisuun myös tällä reissulla. Reitin suhteen haluaisin kuitenkin kokeilla jotain hiukan erilaista – etenkin kun säikähdin ratatöitä Ruotsissa.

Voisiko heinäkuun lomaa viettää leppoisasti Tallinna-Berliini –bussimatkalla? Onko luvassa yhtä eriskummallisia tuttavuuksia kuin yöjunassa, jos matkaväki sullotaan reiluksi vuorokaudeksi pikavuorobussiin?

Enpä vielä tiedä, millaista yli kahdenkymmenen tunnin bussimatkailu oikein mahtaa olla?

Täytyy myöntää, että vielä vajaa vuosi sitten googlailin kyseisen reitin maata pitkin –matkustusvaihtoehtoja ja totesin vuorokauden busseilun täydeksi mahdottomuudeksi. Nyt tämäkin hulluus kuulostaisi kuitenkin aika hauskalta, joten saatanpa koettaa.

Maata pitkin matkatessa minuuttiviisareista ei ole niin väliksi – matka kestää kuitenkin kauan. Tästä Tampereen rautatieaseman ajattomasta kellosta sai hyvän metaforan kuvaamaan tulevaa reissua. Eipä kiirehditä.

Bussista junaan ja junasta autoon

Berliinistä matka voisi jatkua junalla Müncheniin, sieltä yöjunalla Italian puolelle. Hyvässä lykyssä italialaiset ystäväni voisivat poimia minut kenties kyytiin Bolognasta tai Firenzestä, joten loppumatka pikkukylään ja leirintäalueelle taittuisi näppärämmin.

Hatarien laskujen mukaan tällainen matka voisi taittua siten, että perjantaina lähtiessäni olisin sopivasti maanantaina puolen päivän jälkeen perillä. Taikka sitten en – kuka tietää? Jos aikataulut natsaavat yhteen ja suuremmilta Torinon-reissuilta vältytään, matka voisi olla ihan kohtuudella taitettavissa viikonlopun mittaisessa ajassa.

Ruotsin kautta matkailu olisi ehkä hippusen nopeampaa, mutta itse Ruotsin-laiva siinä välissä ei tällä kertaa houkuta alkuunkaan. Toisaalta potkurikoneella voisi pyrähtää taivaan kautta Silja Linen päästöjä kevyemmin, mutta uutta reittiä olisi kiva koettaa.  Ja Tallinnan lautta kelluu laineilla vain pari tuntia, joten varsinainen maata pitkin matkailu saisi pian jatkua.

Onko näin lyhyessä reissussa mitään järkeä?

Niin, sitä kysyn itseltänikin. Entä jos vain lentäisin kolme tuntia Roomaan, olisin perjantaina illalla perillä ja nauttisin gelatosta ystävien seurassa? Jospa maksaisin vaikkapa päästökompensaatiot lentokilometreistä, ja puhdistaisin omantunnon hiilestä tällä anekaupalla?

On pakko myöntää, että kireämmän aikataulun takia tämänkertainen reissu herättää hieman enemmän huolta ja epäluuloa kuin helmi-maaliskuinen leppoisa seikkailu. Entä jos en ehdi ajoissa, miksi oikeastaan käytän aikaa maalla mateluun?

Miksi jaksaisin välittää lentämisen päästöistä, kun moni muu ei lotkauta asialle korvaansakaan, tai pode samanlaista harmia elämäntavoistaan? Miksi vaivautuisin viettämään heinäkuisen lomani bussissa tuntemattomien ihmisten seurassa ja istumaan hartiani jumiin? Niin, miksipä miksi?

Loppupäätelmäni on kuitenkin se, että yritän vähentää lentämistä minimiin – sen avulla voin vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeeni eniten. Ja totta on, että kokonaan kotiin jääminen olisi vaihtoehdoista ekologisin, mutta ihan kaikesta en ole valmis luopumaan. Leirille haluaisin päästä yli kaiken, joten vähentämällä ainakin toiseen suuntaan lentomatkan matkaan hieman kevyemmillä päästöilläkin.

Jos en tietäisi, mikä perillä odottaa, tuskin jaksaisin viikon loman ajaksi lähteä reissuamaan. Treeniviikko hakee vertaistaan – paljon uutta opittavaa ja vanhoja sekä uusia ystäviä nähtävänä. En malta odottaa!

Leiri on myös mahtava tapa yhdistää kaksi sydäntä lähellä olevaa harrastusta. Muay Boran -treenien lomasta kerkeää välillä myös ihailla Italian vuoristomaisemaa hevosen selästä käsin. Näissä näkymissä pelloilla laukkaaminen piirtyy koko loppuvuodeksi mieleen.

IMBA Family – taistelulajiakatemiamme jäseniä ja rakkaita ystäviä. Auringon alle on vielä matkaa, mutta näiden kuvien ja muistelun myötä reissuinto saa taas kipinää!

Maata pitkin- reissuamiselle löytyy perusteensa

Tehtyäni päätöksen sitä on helpompi perustella itselle jälleen maata pitkin matkailun hyödyillä ja iloilla. Edellinen junareissu oli valtavan hauska, ja vaikka nyt lähdenkin matkaan yksin, on tiedossa varmasti hullutuksia ja seikkailua. Ja perillä tietysti ystäviä ja ohjelmaa.

Mieltä alkaa jo kutkuttaa, mitä koettavaa ja kirjoitettavaa Euroopasta voi taas kesällä keräillä mukaansa.

Junareissusta on virinnyt niin monta hauskaa ja syvällistäkin keskustelua, sen kommelluksille on naurettu vedet silmissä ja sen herättämiä ajatuksia on pohdittu iltateen ääressä monta monituista kertaa. Hymy nousee huulille kun mietin matkan hetkiä – en mistään hinnasta olisi halunnut jäädä niistä paitsi.

Siispä häivytän epäilykset mielestäni ja alan hyvillä mielin suunnitella seuraavaa ihan oikeaa reissua. Luvassa on taatusti hauskoja kohtaamisia, kommelluksia, elämyksiä ja jutunjuurta. Tarinaa on siis tiedossa taas ennen matkaa ja etenkin reissun päältä!

Ciao ragazzi!
– Anni