Matka alkaa mietteillä – Helsingistä Tallinnaan

Joko kohta ollaan perillä? Mitä klassinen ”hetkeen tarttuminen” oikein tarkoitaa, ja miten se liittyy maata pitkin matkailuun? Miksi kirjoittaja horisee maata pitkin matkailusta, vaikka istuu laivassa? Hyppää mukaan Italian-reissun ensimmäiselle välietapille pohtimaan, miksi hidas matkailu on sittenkin sitä hauskinta.

Taas mennään! Tallinna kutsuu, ja lopulta myös Italia. Ensimmäinen matkapäivä on kevyt, pelkkä pyrähdys kun suuntaan töistä suoraan satamaan ja siitä laivalla meren ylitse.

Niin, maata pitkin -reissu alkaa tuttuun tapaan vettä pitkin. Tere tulemast. Aurinko tanssii aalloilla ja Helsingin siluetti jää taa. Vielä ei tosin ihan Italian rannikko häämötä, vasta muutaman matkapäivän päästä. Mitä mahtuukaan matkan varrelle vielä ennen sitä?

Uusittu satamarakennus on väljä ja viihtyisä, maisemakin varsin kehuttava. Mutta matka jatkuu jo pian.

Italia näyttäisi olevan vielä kaukana, mutta ei mietitä sinne asti. Hurjaa ajatella näin Itämeren rannalla, että jo muutaman päivän päästä kurkistelen Adrianmeren aaltoja.

Työpisteen maisemista täydet 5/5 pistettä. 

Kellumme kiinni laiturissa, kaikki matkalla jonnekin

Reilaaminen on jo viime reissuista tuttua, mutta bussimatkailu ei. En tosiaan aivan tiedä, mitä edessäpäin tällä kertaa odottaa. Tässä me kellumme laiturissa, kuka menossa minnekin. Varmaa on se, että monen kanssa reitti erkanee jo Tallinnassa. Harva lienee matkalla Italiaan.

Laivan aulassa kaikkialla silmille hyppii mainoksia, ostoksia, etuja ja kuponkeja. Uskokaa vain, aion matkustaa mukavalla 30-litraisella repullani enkä kaipaa sinne yhtään ylimääräistä painolastia. Laiva on minulle kulkuväline, ei ostoskeskus – etenkin tämänvuotisen ostolakkoni aikana ja muutenkin.

Ja pian lähdemme liikkeelle. Pieniä luotoja lipuu ohi, lokki lennähtää läheltä ikkunaa. Kauempaa vastapäisistä ikkunoista näyttää kuin maisemaa rullattaisiin jostain studion nauhalta. Ehkä sama purjevene tulee kohta toistamiseen ohitse?

En väsy katsomaan vellovia aaltoja ja sinervää horisonttia. Kaunis meri.

Kympin laivamatka oli matkabudjetille kevyt, joten päätin lahjoittaa toisen mokoman Itämeren suojelutyötä tekevälle John Nurmisen Säätiölle.

Tarkistan kai kuudetta kertaa, että reililippu on mukana. Vaikka matka starttaa laivalla ja bussilla, ei junalippua sovi unohtaa. Mukana on myös laivalta napattu paperinen Tallinnan kartta, jonka avulla päätän haastaa olemattoman suuntavaistoni ja navigoida majoitukselle ilman reittiohjeita.

Hitaat matkat tehdään pätkä kerrallaan

Hymyilyttää. Matkan hitaus, se hymyilyttää. Letkeä musiikki laivan aulan kahviossa kruunasi tunnelman. ”Take me home”, toivoi laulaja, mutta nyt ei olla matkalla kotiin. Kauas pois.

Tämän mittaiset matkat tehdään osissa, pätkä kerrallaan. Tässä kohtaa ei erehdytä katsomaan liian kauas eteenpäin. Pahin virhe on odottaa, että olisi jo perillä.

Kun olen laivassa, mietin laivassa olemista. Katselen aaltoja, kirjoittelen mietteitä muistiin. Kuuntelen musiikkia, puheensorinaa, viereisen pöytäseurueen naurua, astioiden kilahtelua, selkääni polttavaa auringonpaahdetta. Hetkeen tarttuminen on oivallinen klisee. Tartun ja tarkastelen, kääntelen hetkeä mielessäni ja ihastelen sen samanaikaista pysähtyneisyyttä ja ohikiitävyyttä.

Edessä oleviin hetkiin ei samalla lailla tartuta – eihän niistä saa vielä kiinnikään. Siksi ne lipsuvat sormista, irtoavat kärsimättömäksi odotukseksi ja mennessään pirstaloivat nykyhetkenkin. En voi olla samaan aikaan oikeasti kahdessa paikassa, joten ollaan nyt tässä, laivassa pitkän matkan alkutaipaleella. Vaikken vielä ole koko matkan mitalla perillä, voin olla perillä nyt, tämän päivän, tämän tunnin, tämän minuutin kohdalla olla perillä ja oikeassa paikassa.

Tallinnan kaduilla ja kujilla

Pian rantaudumme manner-Eurooppaan, Baltiaan, naapurimaahan meren taa. Viro – ja etenkin Tallinna – on varsin tuttu ja turvallinen. Kuin tulisi kotiin, mutta silti ulkomaille. Tällä kertaa en taida kurkata ihastuttavan vanhan kaupungin puolelle, vaan suuntaan suoraan majapaikkaan. Hyvät unet ovat kalliit, sillä aamun lähtö on aikainen.

Tallinna hurmaa vanhoine puutaloineen ja kivisine somine rakennuksineen, vaikka varsinaista nähtävyyskierrosta ei ollakaan tekemässä. Jopa italialaista tunnelmaa löytyy ripaus paikallisesta pikkuravintolasta…

Vanhat puutalot ja modernit asuinrakennukset vaihtelevat ja nököttävät sulassa sovussa Tallinnan kaduilla. Ollapa ylimääräinen päivä, niin jäisin näille kaduille kiertelemään.

Tarjolla olisi Itaalialaista kotiruokaa! Ehkä maltan kuitenkin odottaa…

… ja testaan lähikaupan italialais-virolaiset ravioolid. Maistui matkalaiselle ja tutto on taas bene.

 

Huomenna alkaa totinen reissaus kun istumalihaksia ja eväiden riittävyyttä koetellaan 25 tunnin bussimatkalla. Kevyt seilailu merellä vaihtuu ihan kovan luokan maata pitkin matkailuun (tosin ei sentään ryömimiseen), kun Ecolines kuljettaa matkalaista seuraavan vuorokauden verran tuntemattoman kuuloisten kaupunkien ja kylien läpi kohti iki-ihanaa Berliiniä. Busseilusta on luvassa tunnelmia huomenissa, joten pysyhän kuulolla!

 

Varsti näeme!
– Anni

P.S. Reissutunnelmia sekä videoita matkan varrelta voit seurailla myös Instagram-tililläni, jonne pääset tästä linkistä.