Miksi matkatavarat joutuivat pakastimeen? Miten ensimmäinen puolikas bussimatkasta sujui? Minkälaista palvelua ja muonitusta tarjoaa bussiyhtiö Ecolines? Luvassa tositapahtumiin perustuva kertomus eräästä yöstä Tallinnassa sekä bussireissusta kohti Berliiniä.
Leipäkuoriainen (Stegobium paniceum)
Illalla blogitekstin julkaistuani olen juuri käpertymässä nukkumaan. Majoituspaikkani oli edullinen mutta erittäin siisti ja kivan oloinen. Siksi hämmästyn kovasti löytäessäni pienen ruskean ötökän verhosta. Ei kai vain luteita…
Nopean googlauksen perusteella teen paniikkisuunnitelman, ja tuuppaan kaikki matkatavarani keittiön pakastimeen kosmetiikkaa ja elektroniikkaa lukuunottamatta. Eivät luteet siellä näin nopeasti kuolisi, mutta ainakaan niitä ei pääsisi lisää tavaroiden sekaan. Muutama ruma sana pääsee mielessäni – näinkö tämä matka nyt alkaisi?
Myllään huoneen ylösalaisin lähes kaikkia huonekaluja myöten ja tarkistelen sängynpohjia. Mitään merkkejä luteista ei löydy. Palaan tarkastelemaan juomalasin alle vangitsemaani pikkuystävää, jonka tuntomerkkejä tihrustan väsynein silmin. Lajinmääritys keskellä yötä on haastavaa, mutta luteelta öttiäinen ei tosiaan näytä.
Pikkutunneilla luen puoli internetiä tuhoeläimistä niin suomeksi kuin englanniksikin. Lopulta jostain oppaasta vastaan kävelee leipäkuoriainen, jonka kuvaa vertaan panttivankiini. Nyt alkaa täsmätä – ötökät ovat identtisiä.
Olisi tavallaan ollut kiva olla jo nukkumassa, mutta tässä minä nyt viettelen aikaa opiskellen leipäkuoriaisen elintapoja ja mieltymyksiä.
Syökö se ihmislihaa vai kaurakeksejä? Pureeko? Mönkiikö matkatavaroideni sekaan? Käy ilmi, että tämä leipomoiden ja maustevarastojen painajainen ei ole ihmisille vaarallinen, joskin se saattaisi syödä tiensä läpi eväspussistani.
Matkatavarat jäävät silti yön ajaksi pakastimeen, ja vien niiden seuraksi myös ostamani eväät, joista kuoriainen voisi innostua. Kerron vielä tapauksesta majoituspaikan omistajalle sähköpostitse, ja painun nukkumaan. Nyt tiedän leipäkuoriaisesta hämmästyttävän paljon, ottaen huomioon, etten ollut koskaan kuullutkaan otuksesta ennen tätä episodia. Lisäksi lukemani perusteella kannattaa aina ja kaikkialla tarkistaa kalliskin hotellihuone luteiden varalta. Onneksi niistä ei ollut nyt kyse.
Bussin kyytiin ja suunta kohti Riikaa
Unissani kissan kokoiseksi kasvaneet tuholaishyönteiset valtaavat keittiön ja ryömivät kohti huonettani ovea rapistellen. Lopulta herätys soi, ja matka saa jatkua.
Aamukuuden aikaan Tallinnan bussiasemalla on jo hämmästyttävän monta matkalaista. Ei ruuhkaksi asti, mutta monia muita kuitenkin. Ecolinesin bussi kaartaa laituriin, ja pakkaudumme kyytiin.
Ensimmäinen matkapätkä Riikaan kestää nelisen tuntia. Viereisellä penkillä matkustaja kuorsaa, ja alan täyttää aiemmin laatimaani bussibingoa. Penkit ovat ihan mukavat, ainakin minun pituiselleni jalkatilaa riittää ja tarjolla on jopa elokuvia ja musiikkia.
Kuulutukset tulevat vain venäjäksi, tai jos kieli vaihtui välissä englantiin en sitä ole erottanut. Onneksi tässä ei ole mitään ihmeellistä mitä pitäisi tietää. Luotan siihen, että bussi vie Riikaan.
Kangasmetsää ja kattohaikaroita
Tien pientareella tepastelee valkoisia, massiivisia kattohaikaroita. Hienoja lintuja. Näitä muistan nähneeni ennenkin matkalla Pärnuun. Aurinko porottaa, ja pikkutien varrella maisemat vaihtuvat. Epäilen, onko tämä jo se kuuluisa Via Baltica, kun en meinaa erottaa mökkitiestä. Nukun melkein koko matkan, ja herättyäni huomaan kadunvarsikylteistä, että olemme matkanneet Latvian puolelle.
Latvian kangasmetsissä samoilee kumisaappain ja tuohikopin varustautuneita huivipäisiä poimijoita. Ehkä marjassa tai sienessä.
Riiassa parin tunnin tauon aikana ehdin käydä osoittelemassa lounasta ruokalan tiskiltä, ja saan kuin saankin vatsani täyteen. Jaloittelu tekee todella hyvää. Tankkaan vesivarastot kioskilla ja katselen aseman menoa. Pian bussi lähtee taas – ”enää” kaksikymmentäyksi tuntia Berliiniin.
Riian jälkeen pysäkkejä ovat mm. Bauska, Panevezys ja Kaunas. Jossain vaiheessa livahdimme rajan yli Liettuaan. Kaunasin keskustaan saapuessamme kolkot kerrostalot ja rapistuneet puutalot tervehtivät matkaajaa tien varsilla. Väliin mahtuu jokunen kirkko sekä peltoja.
Bussimatkailun hyviä ja huonoja puolia
Ecolinesin bussi ei oikeastaan ylitä eikä alita odotuksia. Se on ihan kelpoinen, siisti ja penkit tavallisen mukavat. Onnekseni vieressäni ei istu alkumatkasta ketään, ja Kaunasin asemalta kyytiin nousseen ja vieressäni olevaa paikkaa osoittaneen venäläismiehen passitan toiselle paikalle, koska tilaa riittää. En tiedä ymmärsikö hän sanantarkkaan asiani, mutta ainakin paikan vaihto tapahtui toivotusti.
Omat eväät otin mukaan, mutta tarjoilujakin olisi saatavilla. Bussiemäntä pitää huolen viihtyvyydestämme. Hän toistaa venäjän-englanninkieliset kuulutukset pyynnöstäni vielä uudestaan, jotta tiedän pitää oikean mittaisen tauon, enkä unohdu kyydistä pysäkille. Mikro kilahtelee tasaisin väliajoin, ja einesburgerin tuoksu tulvahtaa käytävään. Ei täällä kai ainakaan nälkään kuole.
Mutta juuri kun pääsin sanomasta, bussiin nousi lisää matkustajia ja tiivistyimme vierekkäisille paikoille. Junamatkailu on huomattavasti bussia mukavampaa jos tarjolla on jaloittelutilaa ja happea. Nyt on kuuma ja ahdasta. Onneksi jokaisella pysäkillä ruletti pyörähtää uudestaan, ja joku saattaa jäädä pois. Tai saatamme saada vielä lisää matkakavereita, mistäpä tuota tietää.
Matka jatkuu. Enää 12 tuntia jäljellä. Olisinpa vain pieni leipäkuoriainen, niin jaloittelutilaa ja evästä kyllä riittäisi yllin kyllin. Berliini, täältä tullaan!
Sudie!
– Anni
Hetkeen pysähtynyt 